EnglishSuomi Suomi På svenska По-русски
Turveruukki Turveruukki
EtusivuTurveruukkiTuotteetTurvetuotantoSidosryhmätAjankohtaistaLinkitYhteystiedot
 Ajankohtaista  Turveruukki  PUULLA KORVATTAVA TUONTIPOLTTOAINEITA, EI TURVETTA
PUULLA KORVATTAVA TUONTIPOLTTOAINEITA, EI TURVETTA
(20.04.2010, Turveruukki)
TTL:n keväseminaari Oulussa 15.4.2010
Turveteollisuusliitto julkaisi Oulussa pidetyn kevätseminaarinsa jälkeen seuraavan tiedotteen:

Puulla korvattava tuontipolttoaineita, ei turvetta

Uusiutuvien kotimaisten polttoaineiden kasvavalla käytöllä tulisi korvata ennen kaikkea tuontipolttoaineita, ei kotimaista turvetta, vaatii Turveteollisuusliiton puheenjohtaja ja Vapo Oy:n toimitusjohtaja Matti Hilli. Turveteollisuusliiton kevätseminaarin Oulussa avannut Hilli arvioi, että ajankohtaisilla energiapoliittisilla ratkaisuilla ajetaan pahimmillaan turpeen käyttöä alas jopa puoleen nykyisestä tasosta. Se merkitsisi suuria vaikeuksia alan yrittäjille ja työllisyydelle sekä samalla myös erittäin isoa lisälaskua kaukolämmityksen piirissä oleville perheille. Turpeen nopea korvaaminen muilla polttoaineilla ei ole edes mahdollista. Suomen energiantuotannosta noin 70 prosenttia perustuu joko suoraan tai välillisesti ulkomaisiin raaka-aineisiin.

Oulua pidetään ”turpeen pääkaupunkina”, sillä kaupungin omistama kahden yksikön Toppilan voimalaitos käyttää turvetta eniten maailmassa. Voimalaitos tuottaa sähköä Ouluun ja ympäristöön sekä kaukolämpöä yli 100 000 oululaisen asuntoon. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen totesi alustuksessaan, että Oulu tulee käyttämään energiahuollossaan edelleen ympäröivästä maakunnasta saatavia turve- ja energiapuuvaroja.

- Turvetta tarvitaan nykyinen määrä, vaikka sen suhteellinen osuus väheneekin. Lyhyellä 10 - 15 vuoden tähtäimellä vaihtoehtona turpeelle on hiilen käytön kasvu, mitä tuskin kukaan haluaa, Pennanen tähdensi.

Oulun Energian johtokunnan puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Jari Latvala (kesk.) korosti hänkin kotimaisten energiavarojen hyödyntämisen tärkeyttä. Hänen mielestään olisi turvattava nykyisellä tasolla turpeen käyttö puun ohella yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa. Hiilen ja öljyn käyttöä olisi vähennettävä, Latvala vaati. Kilpailukykyisiä ja turvallisia kotimaisia energiavaihtoehtoja ei tule sulkea käytön ulkopuolelle.

Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmänsä puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie (kok.) kertoi kokoomuksen eduskuntaryhmän linjauksista, joiden mukaan elinkaari ja erilaisten turvesoiden ominaisuudet huomioiden, turpeen käytöllä on mahdollista vähentää kasvihuonekaasupäästöjä fossiilisten polttoaineiden käyttöön verrattuna. Linjausten mukaan Suomen on toimittava siten, että EU:n tietoisuus ja tutkimukset turpeesta lisääntyvät.

Turpeen maine kärsii kansainvälisesti siitä, että sitä verrataan Saksan tuettuun ruskohiilen tuotantoon, katsoi Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen varapuheenjohtaja ja Oulun kaupunginvaltuutettu Tytti Tuppurainen (sd.). Hänen mukaansa yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa moni energialaitos joutuu valitsemaan kivihiilen ja turpeen väliltä. Ilmastonäkökulma ja suoluonnon monimuotoisuus huomioonottaen turve tulee edelleen olemaan maakunnalle tärkeä.

Kaupunginvaltuutettu, Turveruukki Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja energiajohtokunnan jäsen Mikko Viitanen (vas.) tähdensi turpeen ja puun kohtalonyhteyttä. Puu vaatii yleensä ja varsinkin voimalaitoskokoluokassa jo polttoteknisistä syistä rinnalleen turpeen tukipolttoaineeksi. Niiden yhteiskäyttöä on syytä edistää ja siten parantaa kummankin asemaa kivihiileen verrattuna, Viitanen totesi. Hän edistäisi tehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden vuoksi edelleen myös kaukolämmityksen laajentamista.

Lisätietoja: Turveteollisuusliiton toimitusjohtaja Jaakko Silpola, 050 406 4836


Hannu Salo

Järjestöpäällikkö, MH

Turveteollisuusliitto ry

Vapaudenkatu 12

40100 JYVÄSKYLÄ

www.turveteollisuusliitto.fi

hannu.salo@turveteollisuusliitto.fi

puh. +358-14-3385 400

GSM +358-40-5022 542


Kaikki ajankohtaiset
PUULLA KORVATTAVA TUONTIPOLTTOAINEITA, EI TURVETTA
(20.04.2010, Turveruukki)
TURVERUUKKI OY TÄYTTÄÄ 35 V
(20.04.2010, Turveruukki)
ETSITKÖ TÖITÄ ? 
(18.01.2010, Turveruukki)
TURVERUUKIN UUSI HANKE VIREILLE
(07.12.2009, Turveruukki)
LAPINJÄNGÄLLE YMPÄRISTÖLUPA
(06.11.2009, Turveruukki)
RÄISKINSUON TURVETUOTANTO PÄÄTTYY
(06.11.2009, Turveruukki)
TURVEPÄIVÄ 21.10. JYVÄSKYLÄSSÄ
(27.10.2009, Turveruukki)
KUPUKKANEVALLE UUSI LUPA
(05.10.2009, Turveruukki)
Yleisötilaisuus Utajärvellä 23.9.
(28.09.2009, Turveruukki)
Turveruukilla keskimääräinen turvetuotantokesä
(09.09.2009, Turveruukki)
Turveruukin esitteitä saatavana
(09.09.2009, Turveruukki)
TÖIHIN TAI YRITTÄJÄKSI TURVESUOLLE!
(03.04.2009, Turveruukki)
Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia vireille
(22.01.2009, Turveruukki)
Huoltovarmuus edellyttää lisää turvetuotantoalaa
(29.10.2008, Turveruukki)
TURVETUOTANNON LUPAMÄÄRÄYSTEN YHTENÄISTÄMINEN TARPEEN
(31.01.2008, Turveruukki)
TURVETUOTANTOALUEIDEN JÄLKIKÄYTTÖOPAS ILMESTYNYT
(31.01.2008, Turveruukki)
SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2006
(04.09.2007, Turveruukki)
Imagotutkimus Siikajokivarressa selvitti: TURVERUUKILLA HYVÄ MAINE
(18.06.2007, Turveruukki)
TURPEEN ASEMA SÄHKÖNTUOTANNOSSA PARANEE
(27.03.2007, Turveruukki)
UUSI SUOPURSU-LEHTI JULKAISTU
(14.03.2007, Turveruukki)
TOROSUOLLE YMPÄRISTÖLUPA
(18.01.2007, Turveruukki)
POLTTOTURPEEN LAATUOHJE PÄIVITETTY
(15.11.2006, Turveruukki)
UUSI MOBIILIPUHELINVAIHTEEMME 044 551 5700
(23.10.2006, Turveruukki)
Turveruukki mukana Siuruanjoki kuntoon -hankkeessa
(15.09.2006, Turveruukki)
Iso Jännesuolle ympäristölupa
(29.06.2006, Turveruukki)
Turvetuotannon tarkkailuopas valmistunut
(05.06.2006, Turveruukki)
Tietopaketti ruokohelvestä netissä
(07.03.2006, Turveruukki)
Uutishaku
Hakusana
Kategoria
Julkaistu (pp.kk.vvvv)
-
 
Uutisarkisto
 2007
 2006
 2005
© 2005 Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, 90590 Oulu, Vaihde 044 551 5700
   
   Sivukartta    Yhteystiedot